Livistin työasioista tänne koneen ääreen ja en tunnusta kenellekään että olen omissa hommissa työajalla J.

 

Täällä töissä on tällä hetkellä asiakas tekemässä auditointia ja juuri nyt eivät minua tarvitse siihen, joten päätin päivitellä tätä blogia. Puolustukseni kyllä mainitsen että olin eilen töissä melkein 20 asti. Kävin illalla hakemassa pikkutytöt hoidosta ja suoritin lahjontaa että pystyin valmistelemaan tämän päivän hommia joten huonoa omatuntoa en tästä asiasta tunne.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

Mutta paljon on vettä sillan alta virrannut viime päivityksen..

 

 

Aloitetaan tärkeimmästä, hääpäivä sujui mainiosti ja irtiotto arjesta tuli hyvään saumaan. Lapset olivat hyvin viihtyneet kyläpaikassaan ja kotonakin oli kaikki mennyt hyvin joten en voi kuin kiitellä taas kerran kaikkia ystäviäni, jotka ovat tämän hankkeen onnistumiseen vaikuttaneet.

 

Sunnuntaina suunniteltiin kissanäyttelyssä käyntiä mutta laiskuus vaivasi ja päädyimme lukemaan. Ihanaa.. pitkästä aikaa oli mahdollisuus tarttua kirjaan ja uppoutua sen maailmaan. Minä pyörittelin käsissäni Lisa Marklundin dekkaria ja Daniel Steelin rakkausromaania ja päädyin romanttiseen opukseen jota lukiessa sain nostaa aivot narikkaan. J sen sijaan valitsi tositarinaan pohjautuvan rikoskirjan. Vilkaisin vain kantta ja nimeä ja päätin aktiivisesti unohtaa että olin mokomaa edes nähnyt.  Lisää aktiivista unohtamista harjoittelin tekemättömien kotitöiden suhteen. Elän toivossa että intensiivinen harjoittelu voi vaikka pikkuhiljaa tuottaa tuloksia.

 

Tiistaina harrastin taas kahdeksan tunnin töiden tekemistä neljässä tunnissa. Se rupeaa jo pikku hiljaa rutiinilla sujumaan. Sitten oli vuorossa extreme-harjoituksia.. Lähdin viemään Jamppendaalia reilun sadan kilometrin päähän pikku likkojen kanssa. Sää oli läpensä kurja, lunta oli satanut koko päivän ja loppumisen merkkejä ei ollut näköpiirissä. Sinne sitä singahdettiin sateen sekaan ja kun varovasti ajoi, perille ja vielä takaisinkin päästiin ilman haavereita. Näin minä toki pari aurauskalustolla varustettua kuorma-autoa mutta työnjälkeä ei voi kehua. Aurat oli nääs molemmissa kulkupeleissä ylä-asennossa.

 

 

Vanhempiensa suostumuksella (kiitos E ja J), ihanainen jo isoksi ja vastuulliseksi kasvanut tytär E, lupasi tarjota poni-pojalle oppia ja ojennusta sopivassa suhteessa, puhumattakaan pikkusiskojen A.n ja H.n tuomasta rapsuttelujen määrästä. Heillä on erinomainen kasvuympäristö varsalle joka tarvitsee paljon erilaisia kokemuksia sekä rajoja ja rakkautta. 

 

Tulomatkan kuuntelin sitten esikoululaisen lauluharjoituksia, heillä on nääs joulujuhla ensiviikolla ja toki laulut on harjoiteltava. Ihania lauleluja mutta kun kappalevalikoima oli supistunut kahteen ja puoleen lauluun (siis kahden sanat M muisti kokonaan ja kolmannesta noin puolet) on kaksi tuntia suljetussa tilassa jopa äidin korville, millä tahansa mittapuulla mitattuna, kohtuullinen. Radion vaivihkainen suurentaminen sai aikaan vain desibelien kohoamisen tämän eskarilaisen toimesta joten annoin periksi. Lohdutin itseäni ettei tätä ole toista kertaa M.n tekemänä enää tulossa. Hänen esikoulun joulujuhlansa ovat vain tänä jouluna.

 

Eikä käy kieltäminen että kyllä se joulutunnelma tulee pitkälti lasten kautta. En suurin surminkaan olisi valmis luopumaan näistä hetkistä.

 <?xml:namespace prefix = v ns = "urn:schemas-microsoft-com:vml" /><?xml:namespace prefix = w ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:word" />