Pika päivitystä..

 

Tänään olen viettänyt koko päivän palkan maksuun liittyvien laskelmien kimpussa. Juuri äsken sain homman valmiiksi ja työntekijöillä pitäisi perjantaina olla tilin saldo sopivasti kasvanut. Työlästä se vaan mokoma tahtoo olla, varsinkin kun samalla tasasin tilinpäätökseen ennakoidut joulukuun tunnit. Onnekseni sain alaa opiskelevan siskoni houkuteltua avuksi ja seuraksi, yhdessä tehtynä tämäkin homma oli omalla laillaan ihan mukavaa.

 

Muuten viime viikko meni tilinpäätöstä valmistellessa. Kun pääsin irtautumaan töistä, ei kotona juolahtanut mieleenkään avata tietokonetta joten päivitysten hitaus selittyköön tällä.

 

Esikoululaisella on ihanat jutut. Hän oli saanut houkuteltua isoveljensä kanssaan saunaan eilen ja tultuaan puhtaana ja raikkaana pesulta, halusi syliin ja rupesi kertomaan;

-        Me I.n kanssa keskusteltiin saunassa vähän sairauksista ja opiskeluista ja ammateista.

Kyselin tietysti tarkennusta keskustelun kulusta ja sain kuulla että M.a huolestuttaa ettei hän sairastuisi vakavasti ja joutuisi sitten käymään jatkuvasti sairaaloissa ja lääkärien luona.

Tämä hieman kummastutti minua koska samaisessa keskustelussa M ja I olivat kuulemma päätyneet kumpikin lääkärin ammattiin koska lääkäreillä on hyvä palkka ja sitten voi hankkia oman hevosen aikuisenakin.

I kyllä oikaisi aamulla että vain M oli päätynyt k.o. ammattiin ja isolla veljellä on muita suunnitelmia.

Saahan nähdä mitä nämä suloisuudet aikuisena tekevät. Kunhan olisivat onnellisia mihin sitten päätyvätkin.

 

M sai onneksi koulupaikan tästä työpaikan lähellä olevasta koulusta, jossa isommat jo ovatkin  ja pääsee syksyllä aloittamaan nykyisen eskariryhmän kanssa yhdessä ekaluokan.

K.n päivähoidon järjestyminen tänne helpottaisi kuljetusta yli 40km päivässä, ja se ei taas taida onnistua millään ennen asuinpaikkakunnan vaihtoa. Joten talon / tontin etsintä jatkuu yhä, toivotaan että pian tärppää.

 

Tässä tärkeimmät..

 

Niin ja suur kiitos tästä päivästä H..